”Sehän on ihan samanlaista kuin vaikkapa saippuan tuotanto”,
sanoi johtamiskonsultti sosiaalipalveluista runsaat kolmekymmentä vuotta
sitten. Esimerkiksi vanhusten ja vammaisten ihmisten jokapäiväistä elämää
mahdollistava apu ja tuki ovat sosiaalipalvelua.
Niinhän se sitten meni. Ihmisten välisistä palveluksista
tuli palveluja, tuotteita ja tuotantoa ja kunnan asukkaista asiakkaita. Pian
alettiin kilpailuttaa. Liiketoiminnasta saatiin uudet sanat ja eurotuloksen
seurannasta mittarit. Tänään tuotanto keskittyy. Palvelujen monipuolistajiksi 1990-luvulla
toivotut pien- ja perheyritykset alkavat olla vain perinnetietoa. Kunnalliset
ja muut yleishyödylliset tuottajat pyörivät samoissa tuotantomyllyissä voimatta
vahvuuksiaan käyttää. Kustannustehokkaiksi hiotuissa tuotantoprosesseissa
vanhukset, eri tavoin vammaiset ihmiset sekä lastensuojelua tarvitsevat lapset
soljuvat valvontateknologian seuraamina.
Talouslehdet kirjoittavat hoivateollisuudesta sijoittajanäkymineen,
investointeineen, nousevine ja laskevine kursseineen. Liiketoiminnalla on
taipumus hakea kasvua, valloittaa markkinoita ja yhä parempia tuloksia. Rahoittajina
jatkavat kuitenkin veronmaksajat, viimekädessä. Tätäkö halusimme? Kaikkihan tätä olimme ylös
rakentamassa. Jäikö jokin huomaamatta?
”Lähin omainen on viranomainen”, väitettiin vielä
1990-luvulla. Pelättiin, että viranomaissuhteet syrjäyttävät ihmisten väliset
omaehtoiset sosiaaliset suhteet ja toimeliaisuuden. Enää siitä ei pelkoa ole.
Onko viranomaisen sijaan astunut jo hoivafirman myyntihenkilö, ehkä pian algoritmi?
Sosiaalipalvelujen etuliite ”sosiaali” kertoo ihmisten
välisestä vuorovaikutuksesta ja luottamuksesta. Välittäminen, vastuunotto ja huolenpito
toisistamme ovat myös sosiaalista. Suomen historian tunnetuin sosiaalisen
periaate taitaa olla: ”veljeä ei jätetä”. Luottamus on tunnetusti parisuhteen,
ystävyyden ja eri yhteisöjen ja yhteiskunnan perustus. Luottamusta tuskin voidaan
tuotteistaa ja hinnoitella. Sosiaalisissa palveluissa apu tai tuki
on tarpeen ja tilanteen mukaista, yhdessä sovittua. Apu ja tuki eivät katkea
ostosopimuksen, tuotekuvauksen tai palvelustelin normin täytyttyä. Toisenkin
lasin vettä janoonsa saa lisälaskutuksen käynnistymättä.
Erilaiset ja eri
tarpeisiin luodut sosiaalipalvelut on aikaansaatu yhdistystoiminnoin ja muun
kansalaisten omaehtoinen toimeliaisuuden ansiosta alkaen 1800-luvun
puoliväliltä. Innovaatiot ovat nostetut arjen keskeltä ja vaihe vaiheelta
parannetut. Ensiksi kunnat ja viimeksi yritykset ovat ottaneet omakseen
kansalaisyhteiskunnan aikaansaannokset, mutta onko sosiaalinen, koko toiminnan
ydin pudonnut kyydistä?
Varttuneeseen ikään yltänyt Pohjois-Karjalan
sosiaaliturvayhdistys vuosikymmenestä toiseen yhdistänyt maakunnan ihmisiä ja
yhteisöjä luottamuksen vahvistamiseksi. Yhdistys on kirvoittanut uusia näkökulmia
ja toimintoja ajan tarpeisiin. Lähiajan urakkana saattaa olla sosiaalisen
jälleenrakennus.
Markku Niemelä
sosiaalineuvos |
Kirjoittaja toimii Kehitysvammaisten palvelusäätiön vanhempana neuvonantajana sekä
kansalaisjärjestötoimijana
mm. Vammaisfoorumin hallituksessa
Markku Niemelä toimi aktiivisesti Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen hallituksessa 1990 -luvulla ja puheenjohtajana
vv 1998-2000
Tämä blogi on julkaistu sanomalehti Karjalaisessa kolumnina
yhdistyksen 80 v juhlavuoden Ihmisen asialla -sarjassa 9.3.2018
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti