Työttömän ääntä kuunneltiin eduskunnassa

Olen pitkin syksyä ja alkutalvea seurannut eduskunnan kyselytunteja ja muuta keskustelua sosiaalisessa mediassa koskien tulevaa valtion talousarviota. Etenkin kiistelty työttömyysturvan aktiivimalli on askarruttanut minua kovasti. Olen miettinyt, että mitä vaikuttavuutta olisi, jos meitä kansalaisia kuunneltaisiin eri valiokunnissa enemmän, ja mielipiteemme otettaisiin oikeasti huomioon. Olisiko esimerkiksi tuo aktiivimalli saanut toisenlaisen muodon? Kuitenkin kaikki päätökset, jotka tehdään lakeja laadittaessa, päätyvät muokkaamaan meidän kansalaisten elämää, toisten parempaan ja toisten huonompaan suuntaan.

Kävin nimittäin ihan läheltä seuraamassa tätä tärkeää työskentelyä, kun sain lokakuussa kutsun työelämä- ja tasa-arvovaliokunnalta tulla antamaan asiantuntijalausuntoa kuulemiskokoukseen.

Kun hallitus antaa esityksensä valtion talousarvioksi, Työelämä- ja tasa-arvovaliokunta antaa omaa toimialaansa koskevan lausunnon tähän esitykseen, ja tätä tukemaan kuullaan eri aloilta asiantuntijoita. Kun Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen edustaja kutsuttiin antamaan asiantuntijalausunto omalta toimialaltaan, valiokunnalta tuli pyyntö saada mukaan myös työllisyyden asiakasraadin edustaja, ja tähän tehtävään valikoiduin minä.

 Työllisyyden asiakasraatihan on P-K:n Sosiaaliturvayhdistyksen käynnistämä ryhmä, joka keskustelee ja antaa lausuntoja niitä pyytäville instansseille erilaisista, erityisesti työttömiä koskevista kiperistä asioista. Olemme keskustelleet mm. asioimisen helppoudesta (tai vaikeudesta) työllisyyspalveluiden viranomaisten kanssa, ikäihmisten työttömyydestä, nuorten työttömyydestä, piilotyöpaikoista jne.  Olemme antaneet hyviä kehitysehdotuksia asioiden parantamiseksi, jne.

Keskustelua on käyty myös tuosta uudesta aktiivimallista, josta olimme hyvin huolissamme, koskettaahan se nimenomaan raadin jäsenten omaa elämää, suurin osahan meistä on jonkinlaisen työllisyyspalvelun piirissä, ei siis ”oikeassa” työssä.

Kuulemistilaisuudessa asiakasraadin edustajalta pyydettiin nimenomaan lausuntoa siitä, mitä hyviä ja huonoja puolia palveluissa on tällä hetkellä. Tärkeä osa lausuntoa oli myös kysymys siitä, miten palveluita pitäisi kehittää, että ne palvelisivat paremmin työtöntä.

Kuulemistilaisuus järjestettiin eduskuntatalossa lokakuun 6. päivänä valiokuntahuoneessa. Paikalla meidän lisäksemme oli myös muiden tahojen asiantuntijoita. Kaikki asiantuntijat pyydettiin valiokuntahuoneeseen yhtä aikaa, näin saimme seurata toistemme esityksiä. Esitysten jälkeen meille esitettiin kysymyksiä asiaan liittyen. En lähde erittelemään kysymyksiä tässä kohtaa sen enempää, kuin että ne koskivat läheisesti työttömän ihmisen arkea ja pärjäämistä. Valiokuntaedustajat olivat siinä mielessä lukeneet etukäteen tarkkaan antamamme kirjallisen lausunnon, että tiesivät, mitä kysyä ja mihin halusivat tarkennusta. Mielestäni onnistuimme hyvin, koska meiltä, P-K:n Sosiaaliturvayhdistyksen edustajalta ja minulta kyseltiin paljon, ja etenkin minun mielipiteeni olivat haluttuja. Kansalaisen ääntä haluttiin kuulla, ja olinkin havaitsevinani sen, että sanomani otettiin vakavasti, ja siitä keskusteltiin kokouksessa vilkkaasti. Kuulemistilaisuuden lopussa valiokunnan puheenjohtaja Tarja Filatov kiitti lämpimästi meitä osallistumisesta ja antamastamme lausunnosta.

Olin tietenkin kuin kuumilla hiilillä koko kuulemistilaisuuden ajan, kun eihän minulla ole hirveästi kokemusta lausuntojen antamisesta, saatikka sitten kansanedustajien kysymyksiin vastaamisesta. Mutta huomasin, että ihmisiä hekin ovat, ja antavat arvon asialle, eikä tavalle, jolla se esitetään. Ei tarvinnut osata hienoja lausekiemuroita, eikä pokkurointia, lausunto vain tiskiin ja sillä hyvä.

Käynnistä jäi hyvä mieli, ja toivonkin, että eduskunta kutsuu entistä enemmän meitä ”tavallisia” ihmisiä kuulemistilaisuuksiinsa. Luulen, että jossain määrin kansalaisen ääni saattaa yllättää lainsäätäjän ja joskus jopa kääntää kelkkaa parempaan suuntaan.

Heli Karttunen

työllisyyden asiakasraadin jäsen

Vanhakin yhdistys voi uudistua!

Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys täyttää tänä vuonna 80 vuotta. Juhlavuotta aloittaessamme kaivoin esille 75-vuotis juhlalehden pääkirjoituksen, jossa olin pohtinut yhdistyksen roolia historian kulussa.

Näinhän se meni:

”Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys rekisteröitiin itsenäiseksi toimijaksi 3.10.1938  - 75 vuotta sitten. Toiminta katsotaan kuitenkin alkaneeksi jo vuonna 1925, jolloin Joensuun Kunnalliskodilla perustettiin Suomen Köyhäinhoitovirkailijain Pohjois-Karjalan haaraosasto. Ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin kunnalliskodin johtaja Paavo Lahti, sillä tärkeäksi katsottiin, että puheenjohtajana toimii mieshenkilö!

Jo perustettaessa tarkoituksena oli koota yhteen alalla toimivia henkilöitä ja lisätä heidän tietotaitoaan. Lisäksi haluttiin kehittää huoltomenetelmiä, sillä koulutuksen ja osaamisen tarve oli tuon ajan  Suomessa huutava.  Jäseninä yhdistyksessä oli lakimääräisen köyhäinhoitoalan työntekijöitä, eri yhdistysten edustajia ja huoltoalan hallinnollisia johto- ja toimihenkilöitä.

Vanhoja pöytäkirjoja on antoisaa lukea. Vuosien 1920-40 aikana pidettiin paljon kokouksia ja esitelmätilaisuuksia. Aiheita kokouksissa olivat mm. kunnalliskodin ruokalista, työpukukysymys ja miljoona-arpajaiset. Koulutuksia ja luentoja pidettiin aiheista: Sterilisoimislain täytäntöönpano, mikä on edullisin huoltomuoto vajaaälyllisille lapsille, aviottomien lasten huolto ja sijoitus, yhteiskunnallisen huoltotoimen yleistä perustelua, liinavaatteiden hoito ja ravitsemisen perusteet. V 1939 vuosikokousesitelmän aiheena  oli  Valon ja pimeyden kamppailu ja sairasmielisten hoidon järjestäminen. Välirauhan aikana yhdistys otti huollettavakseen kummilapsen, puolitoistavuotiaan Raili Elisabethin, jonka isä oli kaatunut talvisodassa. Kummilasta tuettiin ”jonkin verran rahassa, mutta suurin piirtein luonnossa”: hankittiin vaatteita, lammas ja lääkärin apua. Sodan jälkeiset esitelmien aiheet sotapojan työhuolto, raittiushuolto ja  siirtoväenhuolto kertovat ajan tarpeista.

1960 luvulle tultaessa toiminta kuulostaa jo nykykielisemmältä ja vuosikokouksessa 1962  suomalaisen sosiaalipolitiikan isä, Heikki Varis, esitelmöi aiheesta ”Sosiaaliturva 1960-luvulla”. 1960-luvun arvomaailmasta kertovat esitelmät perhepinnareiden huollosta ja alkoholiliikkeen toimenpiteistä väkijuomien käytön ohjaamiseksi toivottuun suuntaan sekä nuorison seksuaalisesta pahantapaisuudesta.

”Vaivalloiset matkat ja hajalleen ripotellut jäsenet” eivät tyrehdyttäneet yhdistyksen toimintaa vaikeinakaan vuosina. Vuosikymmenien ajan yhdistyksen toiminta perustui - kuten yhdistystoiminta nykyäänkin -ihmisiin, jotka antavat omaa aikaansa rakentaakseen yhteistä hyvää. ”

Juhlalehden pääkirjoituksessa kerroin, että  lehden tarkoituksena on osoittaa kunnioitusta näille historian toimijoille ja sille työlle, mitä asialle omistautuneet ihmiset ovat tässä maakunnassa tehneet. Halusimme myös nostaa esille sosiaaliturvan näkökulmasta ajankohtaisia, hankalilta tuntuvia kysymyksiä väliinputoajista, osallistavasta sosiaaliturvasta ja eriarvoisuuden etenemisestä. Osana historiallista jatkumoa esittelimme vuorostamme yhdistyksemme hankkeita ja niiden kautta tehtävää työtä osallisuuden, moniarvoisuuden, työllisyyden ja monikulttuurisuuden edistämiseksi.

Tätä työtä jatkamme edelleen entistä moniäänisemmin ja yhdessä laajan  kumppaniverkoston kanssa sekä maakunnassa että valtakunnallisesti.  Tavoitteenamme on olla ihmisen asialla. Se on vaativa ja vastuullinen lupaus mutta sen eteen kannattaa ponnistella!

Elina Pajula