Viime viikkoina on Helsingin Sanomissa käyty jälleen tulevan
sadonkorjuun innoittamana keskustelua siitä onko köyhällä varaa syödä
terveellisesti, sillä kaalihan ei maksa juuri mitään. Jos vähän ottaisi itseään
niskasta kiinni, saisi terveen ja ravitsevan ruokavalion koottua hyvinkin
pienin kustannuksin ja voisi jättää epäterveelliset ja rasvaiset einekset
väliin. Köyhyyttä ja huono-osaisuutta tutkinut Maria Ohisalo muistuttaa
keskustelua seurattuaan miten hyvin tämä kuvaa ihmisten sosiaalisen etäisyyden
kasvua. Etäisyys on jo niin suurta, että monen tavallisen työssäkäyvän ihmisen
on todella vaikea ymmärtää, mitä pitkäaikainen pienituloisuus tai jatkuvassa
köyhyydessä eläminen merkitsevät osalle ihmisistä. Tätä pohti myös toisen
kerran pidetyn Kaustisen
Vaivaisukkoseminaarin vaivaisakkaosiossa Terveyden ja hyvinvoinnin
laitoksen erikoistutkija Anna-Maria
Isola, joka on vastikään julkaissut kirjan köyhyydestä. Pitkittynyt
huono-osaisuus johtaa usein koko elämän kaventumiseen. Tällöin on vaikea löytää
motivaatiota ja jaksamista elämän kokonaisuuden hallinnalle ja suunnittelulle. Jos
tulevaisuudessa ei näy valoa, ei ole myöskään perustaa oman elämän järkeviksi
pidetyille ratkaisuille. Ketä kiinnostaa kaali, jos ei oikein jaksa edes
herätä.
” Ketä kiinnostaa kaali, jos ei oikein jaksa edes herätä.”
Vaivaisakkaseminaarinalustajat SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula ja professori Aila-Leena Matthies jakoivatkin omissa
puheenvuoroissaan huolen asenteiden
koventumisesta. Vaivaisakkuus ja huono-osaisuus nähdään entistä enemmän olevan
ihmisen omalla vastuulla. Puhetta huono-osaisuudesta ja eriarvoisuuden kasvusta
on enemmän kuin vuosiin, mutta ratkaisuehdotuksista, miten asiat korjataan on
puutetta. Tyhjästä puheesta pitäisikin päästä yhteiskuntapoliittisiin
ratkaisuihin. Ihmiset tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen ja toivon kokemuksia. Palvelujärjestelmää uudistettaessa voisi
pysähtyä miettimään miten kaikessa toiminnassa korostuisi ihmistä
voimaannuttava ja osallisuuden kokemusta lisäävä ihmisen arvokkuuden
kunnioittaminen.
Sote-ratkaisua tehtäessä olisikin tärkeää miettiä voisivatko
sote-palvelut lisätä omasta elämästä päättämisen tunnetta. Sosiaalisen
etäisyyden kasvun pysäyttämiseksi tarvitaan myös erilaisten ihmisten
kohtaamisia ja ihmisten palauttamista samoihin tiloihin. Tärkeää olisi myös
puuttua auttajan ja autettavan välisiin hierarkkisiin rakenteisiin. Vaivaisakkaseminaarin
alustajat jakoivat yhteisen huolen siitä, mihin yhtiöittäminen, markkinoistaminen
ja valinnanvapauden korostaminen johtavat; kehitelläänkö toisista huolen pitämisen sijaan
markkinatuotteita. Kenellä on palvelumarkkinoilla halua kovien asenteiden
purkamiseen ja arvokkuuden kunnioittamiseen?
Osallisuutta mietittäessä järjestöjen haasteena on Kristiina
Kumpulan sanoin kysyä: kuuluko yksittäisten ihmisten ääni riittävästi järjestöjen
kautta. Pitäisikö järjestöjen nostaa enemmän ihmisten ääntä oman toimintansa
kautta vai järjestää tilaa ja mahdollisuuksia ihmisten oman äänen kuulumiselle.
Tässä ajassa olisikin entistä tärkeämpää meille järjestöille tehdä yhteistyötä
ja kannustaa toisiamme kurkkimaan omien karsinoidemme yli; madaltaaksemme
kaikkia mahdollisia kynnyksiä, jotta
vaivaisakkojenkin ääni kuuluisi.
Elina Pajula
toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys