19.5.2015

Miksi nuori mies ei liiku?

Matleena Pekkanen, Työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry


Muun muassa tätä kysymystä käsiteltiin viime viikolla
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen,  Itä-Suomen yliopiston sekä Sosiaalipoliittisen  yhdistyksen Joensuun paikallisosaston järjestämässä perinteisessä Jäidenlähtöseminaarissa: Kunnes terveys meidät erottaa!

Suomalaisten hyvinvointi ja terveyden taso on jatkuvasti kohentunut, mutta samanaikaisesti terveyserot kansalaisten kesken ovat kasvaneet. Tutkijat tietävät ja yleisesti tunnustavat, että merkittävin terveyserojen aiheuttaja on ihmisen sosioekonominen asema; tuloerot korreloivat terveyseroja. Tulotason lisäksi sosioekonomisia tekijöitä ovat elämäntyyli, koulutus, ammatti ja työmarkkina-asema. Koulutus muokkaa ihmisen arvomaailmaa ja vaikuttaa ammattiuraan, jonka vaikutukset ulottuvat työ- ja elinoloihin, toimeentuloon sekä käyttäytymiseen. Tästä pääsemme otsikon nuoreen mieheen.

Liikuntatieteen maisteri Kati Kauravaaran liikuntasosiologian väitöskirja tarkastelee ammattikoulua käyvien liikkumattomien nuorten miesten arkea. Kauravaaran mukaan kyse ei ole nuoren miehen kapinasta liikuntasuosituksia vastaan, vaan liikkumattomuus on nuorelle miehelle vapautta ja itsensä arvostamista. Nuorelle miehelle on tärkeää hengata kavereiden kanssa, autoilla, katsoa televisiota sekä nauttia alkoholia ja tupakkaa. Kauravaaran tutkimuksen nuoren miehen elämän arvot ovat hetkessä eläminen, kiireettömyys, vapaa-ajan runsaus, mahdollisimman vähällä pääseminen ja kaverit. Kuuluessa yhteisöön, jossa liikkuminen ei ole arvostettu valinta, on nuoren miehen itsestään selvää liikkua vähän. Kun ammattikoulukin osoittautuu enemmän liikkumattomuutta kuin liikuntaa tukevaksi, on liikunnan harrastamattomuus helppoa. Liikkumattomuudesta tulee lähiyhteisön normi.

”Mene lenkille, siitä tulee ihana olo”. Väittämä on ontto argumentti meistä monelle: valtaosa suomalaisista liikkuu suosituksiin nähden liian vähän.
Minäkin. Liikun määrällisesti hyvin, mutta laadullisesti väärin. En ole hikoileva himoliikkuja, vaan hyötyliikkuja ja satunnainen vaeltelija. Pyöräilen ja kävelen, koska se on minulle luontaista, helppoa, halpaa ja jo lapsuudesta opittua. En osaa kuvitella itseäni bussipysäkille seisomaan. Se vaatisi aikatauluttamista, mikä veisi vapauteni. Lisäksi kotoa peritty nuukuus soimaisi minua turhien eurojen käyttämisestä. Autoa käytän vain pitkillä matkoilla: kauppaan autoilu sotii ajatusmaailmaani vastaan. Kävelylenkeillä käyn useita kertoja viikossa. Ulkoiluni lähtökohta on henkinen hyvinvointi. Kävellessä tyhjennän tai täytän päätä ja hengitän. Ja kävelen sitä vauhtia mikä hyvältä tuntuu ilman teknisiä vempaimia. Minua ei motivoi askel-, syke- tai mitkään muutkaan mittarit. Päinvastoin, kaikenlainen hifistely vie liikkumisvapauteni.

Monina eri ajanjaksoina olen yrittänyt täyttää liikkuvan kansalaisen velvoitetta. Olen juossut ja kuntosaliharjoitellut löytämättä kummastakaan nautintoa. Viisaasti ajatellen nautinnoksi pitäisi riittää se, että liikunnasta on terveydelleni kokonaisvaltaista hyötyä. Mutta kun ei. Se että saat minut kuntosalille, on kenties yhtä vaikeaa kuin saada Kauravaaran tutkimuksen nuori mies kävellen kauppaan.

Miten terveyseroja kavennetaan, kun lähtökohdat ovat ylläkuvatun kaltaisia? Seminaari-ilmassa leijuvaan kysymykseen ei löytynyt yhtä selvää vastausta. Kaikki puhujat olivat kuitenkin samaa mieltä siitä, että laaja-alaisten yhteiskuntapoliittisten päätösten lisäksi toiminnan lähtökohtana tulee olla antropologinen asenne, ihmisiä on opittava ymmärtämään heidän omista lähtökohdistaan. Hyvä elämä on meistä jokaiselle erilaista.  Lisäksi omasta terveydestä huolehtiminen vaatii yhteiskunnallista osallisuutta: resurssien ja mahdollisuuksien tasa-arvoa. Kansalaisten terveyden edistäminen tulisi huomioida kaikessa päätöksen teossa.

Seminaarin päätössanoja mukaillen: terveyserojen vähentäminen on hyvinvointivaltion ydintoimintaa. Mitä mieltä olette?

Jäidenlähtoseminaarin videotallenne on katsottavissa täältä




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti