17.12.2015

Ajoitus on kaiken A ja O


Suomessa työllisyysmäärärahoja on ollut käytössä n. 564 miljoonaa euroa vuodelle 2015. Tutkija Robert Arnkil totesi Lieksan työllisyyden kuntakokeilun päätösseminaarissa 11.11.2015, että ”Ruotsissa vastaava summa on ainakin puolet enemmän.” Suomessa työllisyysmäärärahat ovat vähentyneet vuosi vuodelta ja vähenevät entisestään vuonna 2016. Myös työvoimakoulutuksen määrärahoja ohjataan uudelleen vuonna 2017.

Valitettavasti määrärahojen vähenemisellä on suora vaikutus Pohjois-Karjalaan ja pohjoiskarjalaisiin. Keskustelu siitä, että palkkatuettua työtä tulisi määrärahoihin vedoten vähentää, on mielestäni vastuutonta. Massatyöttömyyden aikana valtion tulisi ottaa vastuuta työllistämisestä. Siitä hyötyvät kaikki.

Palkkatuella on suora vaikutus kansalaisten hyvinvointiin.Työllisyysmäärärahojen ohjaamisella palkkatuen kautta työntekijän palkkaan on merkitystä myös alueiden hyvinvoinnille. Palkkarahat käytetään lähialueen palveluihin. Palveluihin, joita paikalliset yrittäjät tuottavat ja, joista maksetaan veroja. Palvelut, joilla myös maaseutukeskukset pysyvät elinvoimaisina.

Mutta. Työllisyyden hoitoa ei ratkaista pelkästään rahalla. Tärkeää on se, miten työllistämisen muita resursseja käytetään tulevaisuudessa. Rahan ja tekijöiden vähentyessä verkostomaisten työtapojen tarve kasvaa. Työllisyyden ja työllistymisen edistämisessä valtion, kuntien, yritysten, koulutusorganisaatioiden ja kolmannen sektorin saumaton yhteistyö, toimivat verkostot ja erilaiset yhteiset alueellisesti sovitut työllisyyden hoidon keinot ovat avain asemassa. Arnkilin (11.11.2015) mukaan tämän ketjun pitää pelata yhteen kuntoutuksesta, aktivoinnista ja osaamisen kehittämisestä aina työllistymiseen asti. Selvää on, että kaikkien toimijoiden osaamista tarvitaan näissä talkoissa.

Olen toiminut työllistämisen parissa yli kymmenen vuotta ja havainnut, että moni työtön työnhakija tarvitsisi apua työllistymisessä välittömästi työttömäksi jäätyään. Järjestelmämme ei kuitenkaan ole riittävän ketterä ja nopea. Myös kasvokkain tapahtuva asiakkaan kohtaaminen on vähentynyt.

Työssäni olen monesti pohtinut (jopa ääneen) sitä, miksi asiakkaiden palvelut määräytyvät esimerkiksi iän tai työttömyyden keston mukaan. Työhönvalmennus on lähtökohdiltaan samanlaista kuitenkin kaikille asiakkaille. Työnetsintää voi tehdä niin nuorille kuin aikuisillekin juuri työttömäksi jääneille ja pitkään työttömänä olleille asiakkaille. Eikö asiakkaan palvelutarve määritä sen, mitä palvelua hän tarvitsee?

Toisin sanoen, keskustelu palveluiden integraatiosta, asiakkaan palvelutarpeen määrittelemisestä ja sujuvista nivelvaiheista eri palvelujen välillä ei ole turhaa. Itse asiassa se on koko kupletin juoni, puhutaanpa sitten Sote-alueista, maahanmuuttajien kotouttamisesta tai nuorten palveluiden kehittämisestä. Ajoitus on kaiken A ja O, niin asiakastyössä kuin työllisyysmäärärahojen käytössä.


Timo Hartikainen, projektipäällikkö
Polkuja yrityksiin -projekti
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

9.11.2015

Kotoutuminen koskee meitä kaikkia



Kun minulta kysytään, mistä olen kotoisin, vastaan en mistään, olen kotona kaikkialla. Näin kuvaa juuriaan toisen polven siirtokarjalainen Sirkka Vepsä, joka oli yksi Pakolaisuus ennen ja nyt – keskustelusarjan Ennen olin pakolainen – teeman (4.11.) vieraista. Illan kaksi muuta puhujaa olivat Ala Saeed Suomen Pakolaisavusta sekä ensimmäisen polven siirtokarjalainen Sanni Tikka.

Tunteikkaassa illassa kolme vahvaa ja viisasta naista kertoivat omista ja perheidensä elämänvaiheista. Vaikka pakolaisuus ja siirtolaisuus ovat lähtökohtaisesti eri asia, tunnistivat puhujat kokemuksissaan ja kansojensa historioissa yhtäläisyyksiä. Keskustelijat jakoivat näkemyksiään myös siitä, kuinka voimme helpottaa turvapaikanhakijoiden tilannetta tämän päivän Suomessa.

Irakin kurdi Ala Saeed saapui miehensä ja kahden lapsen kanssa Suomeen pakolaisena 16 vuotta sitten pitkän ja vaiheikkaan matkan jälkeen. Fysiikan opettaja opiskeli Suomessa lähihoitajaksi ja on työskennellyt viimeiset kuusi vuotta Suomen Pakolaisapu ry:ssä. Sanni Tikka joutui ensimmäiselle evakkomatkalle 2.5-vuotiaana talvisodan kynnyksellä 1939; toinen ja lopullinen lähtö tuli eteen syksyllä 1944. Sirkka Vepsä, toisen polven siirtokarjalainen, on syntynyt Savossa, mutta hänen sukujuurensa ulottuvat Karjalaan yli 500 vuoden ajalta. Tikka ja Vepsä ovat molemmat tehneet työuransa opettajina.

Kun kuuntelin näitä elämänrikkaita eri sukupolvien naisia, minulle tuli ikävä edesmennyttä siirtokarjalaista isoäitiäni. Niin ikävä, että kävin kotimatkalla hakemassa äidiltäni mummoni päiväkirjan. ”Sotaa pakoon 22.10.39” lukee sivulla, johon mummo on kirjoittanut elämänkulkunsa ajankohtia. Iltani kului päiväkirjan runoissa ja sukujuuria mietiskellen. Ihan vain faktana itselleni: olen kolmannen polven siirtokarjalainen, kahden sodassa haavoittuneen isoisän lapsenlapsi, Ruotsiin sotalapseksi lähetetyn isän tytär, äitinikin syntyessä vielä sodittiin. Läheltä liippaa, vaikka itse olen saanut elää koko elämäni rauhanaikaa.

Kuinka auttaa turvapaikanhakijaa kotoutumisessa? Tarvitaan tietämystä, ymmärrystä, kannustusta, kohtaamisia, arvostusta, hyväksyntää sekä hurttia huumoriakin puolin ja toisin. Ala Saeed korosti myös median vastuuta: yksittäisen ihmisen kokemuksia tai lausuntoja ei pidä rinnastaa kaikkia turvapaikanhakijoita koskeviksi. Oleellisinta on avartaa ajatuksia ja katsoa tätä hetkeä pidemmälle. Turvapaikanhakijoissa on tulevaisuutta. Kun me autamme nyt, meitä autetaan tulevaisuudessa.

Nämä kolme viisasta naista sanoittivat myös sen, että kotoutuminen ei ole yksipuolista, se ei koske vain turvapaikanhakijoita, vaan meitä kaikkia. ”Lempeämpi ollut ei sota toinen, evakkotielle saimme mennä kuin loinen, unohtaako kaiken voisin, ei mukanani ne vieraalle kamaralle vein”, kirjoittaa isoäitini.


PAKOLAISUUS ENNEN JA NYT –keskustelusarja jatkuu.

18.11. aiheena ovat Nuoret turvapaikanhakijat

2.12.
refugee at my house / Pakolainen kotonani 90-luvun Balkanilla ja 2000-luvun Suomessa


Aika: Keskiviikkoisin klo 17.30-19.00
Paikka: Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys, Siltakatu 20 A 11, Joensuu.

Keskustelusarjan järjestäjinä toimivat Itä-Suomen yliopisto, Yhteiskuntatieteiden laitos ja Venäjä- ja rajatutkimuskeskus VERA, Joensuun seudun monikulttuurisuus ry, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

Suomen Pakolaisapu ry

Ohjelma




Matleena Pekkanen, Työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

15.10.2015

Yksinäisyys on aikamme kansansairaus

Verna Koponen, yliopistoharjoittelija
oSallisuushanke Salli, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

Suoritan tällä hetkellä sosiologian opintoihini liittyvää yliopistoharjoittelua Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksessä. Harjoittelujaksoni aikana yksi keskeisimmistä työtehtävistäni on ollut Vertaistoimintaa Joensuun alueella -oppaan päivitys. Opas kokoaa yhteen Joensuun alueen vertaisryhmätoimintaa, ja tukea on tarjolla moniin elämän eri osa-alueiden ongelmiin.

Olen päässyt myös kuulemaan kokemusasiantuntijoiden hienoja puheenvuoroja vertaistuen merkityksestä yksilön elämässä. Kokemusten jakaminen ja inhimillinen kohtaaminen ovat asioita, jotka saattavat unohtua, kun sosiaalipoliittisia ongelmia yritetään ratkoa ylemmällä taholla.

Sain harjoitteluni puitteissa osallistua asiantuntijaluentoja tarjonneeseen SOSTEtalk!-tapahtumaan. Finlandia-talolla 7.-8.10. järjestetty tapahtuma kokosi  yhteen hyvinvoinnin edistäjät eri toimialoilta tarjoten yhteensä 20 teemasessiota ja jopa 71 puheenvuoroa. Teemat liikkuivat terveydestä talouteen,  kukin tarjoten kahden päivän aikana moninaisen katsauksen aihepiirin ajankohtaisiin kysymyksiin. Kuulijalle siis todella oli valinnanvaraa.


Koska vertaistoiminnan merkitys on harjoittelun aikana avartunut minulle uudella tavalla, etenkin yksinäisyyttä käsitellyt teemasessio herätti ajatuksia. Yksinäisyys. Mitä se on, kuinka se selätetään ja millaisena yksinäisyys näyttäytyy tulevaisuuden yhteiskunnassa? Yksinäisyyden paras lievittäjä on toinen ihminen, mutta suurkaupunkien ja maaseudun segregoituessa entisestään ihmisten väliset etäisyydet kasvavat. Lisäksi yhteisöllisyys on teknologian kehittymisen myötä muuttanut muotoaan.


Yksinäisyyden arvoitusta pohti erityisasiantuntija ja dosentti Sakari Kainulainen Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Kainulainen käytti esimerkkeinään lukuisia mediaotsikoita koskien yksinäisyyden lisääntymistä ja sen ikäviä lieveilmiöitä. Yksinäisyys ei ole vain tunne, vaan se voi johtaa vakaviin seuraamuksiin niin yksilön omassa elämässä kuin laajemmalla, yhteiskunnallisella tasolla. Kainulaisen mukaan yksi yksinäisyyden taklaamisen ongelmakohta on yksinäisyyden stigma. Yksinäisyys aiheuttaa häpeää, joka voi entisestään juurruttaa yksinäisen ihmisen ongelmiinsa. Moderni keino paeta yksinäisyyttä ja hakea vertaistukea onkin internet.


Mutta miten inhimillinen läheisyys ja toisen kohtaaminen toteutuvat alati digitalisoituvassa yhteiskunnassa? Yksi SOSTEtalkin toistuvista nostoista tuntuikin olevan sosiaalisen median merkityksen lisääntyminen sekä työelämässä, että ylipäätään arjessa. Netti voi tarjota mahdollisuuksia yksinäiselle ihmiselle, mutta samalla kasvattaa ihmisten välistä kuilua entisestään. Futuristi Kari A. Hintikka pohti ajan puutteen vuoksi lyhyeksi jääneen alustuksensa aikana yksinäisyyden ja netin paradoksaalista tilannetta. Samalla, kun ihmisten Facebook-kaverien ja Twitter-seuraajien määrä kasvaa, inhimillisten kohtaamisten määrä uhkaa vähentyä. 
 
Yksinäisyys on ajankohtainen aihe.  Marttaliitto Ry:n Marianne Heikkilä kertoo, kuinka yhteisöt voivat taklata yksinäisyyttä.

Kun sosiaali- ja terveysalan palvelut tulevaisuudessa sähköistyvät ja ihmiset hoitavat asiansa (ja sosiaaliset suhteensa) enenevissä määrin verkossa, korostuu mielestäni aidon vertaistuen merkitys. Ihmisten kohtaaminen fyysisesti ja omana itsenään on yksinäisyyden lievittäjänä ja merkityksellisyyden kokemuksen tuottajana korvaamatonta. Marttaliitto Ry:n toiminnanjohtaja Marianne Heikkilä korosti puheenvuorossaan yhteisöjen merkitystä. Heikkilän mukaan olennaista yksinäisyyden tarkastelussa on ottaa huomioon saamisen ja antamisen balanssi. Yhteisön tulee tarjota riittävää läheisyyttä, mutta samaan aikaan antaa tilaa. Individualistisessa yhteiskunnassamme saattaa välillä tuntua, että juuri tilan saaminen ylikorostuu; yksilön tulee pärjätä yksin, tehdä omat valintansa. Valintoja tuleekin tehdä; Heikkilän mukaan jokainen voi valita sosiaaliset suhteensa ja yhteisönsä vastapainona tahdosta riippumattomalle yksinäisyydelle ja osattomuudelle.  Tärkeää on myös aidon kokemustiedon tarjoaminen: kokemusten jakaminen on vertaistoiminnan ydin. Heikkilä totesikin, että viranomaistoimintaa ei ole tarkoitus korvata, vaan olennaista on yhdistää kokemusasiantuntijuus ammattityön rinnalle.


Pakolaiskriisin seurauksena yhteiskunnassamme on meneillään myllerrys, ja seurauksena järjestöjen, osallisuuden ja inhimillisen kohtaamisen merkitys on tärkeämpi kuin koskaan. Martat ovat toiminnallisilla tempauksillaan taklanneet yksinäisyyttä ja osattomuutta niin maahanmuuttajien kuin vankilassa istuvienkin (myös suljetussa yhteisössä voi kokea yksinäisyyttä) parissa.


Yhteiskunta muuttuu, mutta vertaisuuden ja inhimillisen kohtaamisen tuottama merkityksellisyys on universaali kokemus, jota teknologia ei voi korvata.  On pidettävä huolta, että taistelussa yksinäisyyttä vastaan ja inhimillisyyden puolesta on jatkossakin huomioitu sekä kokemus- että ammattitieto.

28.9.2015

Olipa kerran hyvinvointitalous


Liperin kunta aloitti Suomen ensimmäisten kuntien joukossa tuntiperustaisen laskutuksen lasten päivähoidossa. Käytäntö on tuonut säästöjä ja hyötyjä niin kunnalle kuin vanhemmille, ja lasten hoitopäivät ovat lyhentyneet. Tämä on yksi käytännön esimerkki hyvinvointitaloudesta (Hyvä Liperi!), joka oli aiheena SOSTEn ja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistyksen järjestämässä Hyvinvointitalous kunta-järjestö yhteistyöseminaarissa. Ajankohtaista aihetta oli kuulemassa auditoriollinen kunta- ja järjestöalan toimijoita.


Hyvinvointitaloudesta alusti SOSTEn pääekonomisti Jussi Ahokas. Hyvinvointitalous on kestävää hyvinvoinnin ja talouden välistä tasapainoa, jossa ihminen ja talous voivat hyvin. Tämä edellyttää investointiajattelua, jossa talous on hyvinvoinnin tuottamisen viitekehys, ei itseisarvo. Lyhyen tähtäimen sijaan hyvinvointitaloudessa katsotaan kauemmaksi: hyvinvointipalvelut eivät ole kuluerä vaan investointi tulevaisuuteen. Kun halutaan rakentaa hyvinvointitaloutta, investoidaan hyvinvointipalveluihin, jotka lisäävät hyvän elämän edellytyksiä. Investoijia olemme me kaikki: yritykset, valtio, kunta, järjestöt, kirkko, yksilöt.


Hyvinvointitalous on SOSTEn lanseerama käsite hyvinvoinnin ja talouden suhteen hahmottamiseen. Käsitteen tavoitteena on uudistaa yhteiskunnallista keskustelua. Minut seminaari sai miettimään omaa työkenttääni; olen työhönvalmentaja työllisyyshankkeessa. Nyt hyvät lukijat, unohtakaa hetkeksi kaikki, on päiväsadun aika.


Olipa kerran hyvinvointitalous, jonka kaikilla kansalaisilla oli töitä. Työtöntä ei nähty kulueränä eikä terveyspalvelujen suurkäyttäjänä, vaan investointimahdollisuutena. Tekemätöntä työtä kun hyvinvointitaloudessa oli paljon. Hyvinvointitalous räätälöi kansalaisilleen sopivat työt: Markusta tuli talkkari, Mikosta kouluohjaaja, Ellistä kiertävä laitosmuusikko, Hannasta hyvinvointivaikutusmittaaja. Hannan viimeisin tutkimus osoitti, kuinka Ellin musiikkituokiot olivat rauhoittaneet hoitokoti Hyvinvoivan asukkaita, ja kuinka Mikon koulussa lasten liikunnallisuus oli ohjaajan myötä tuplaantunut. Ja he elivät elämänsä onnellisina ja osallisina veronmaksajina loppuun asti.

Voisiko satu olla totta? Kysytään Työ- ja elinkeinoministeriön virkamies Pekka Tiaiselta.


”Nykyisin palkkatukeen käytetään hieman alle 300 miljoonaa euroa vuodessa, alle puolitoista promillea kansantuotteesta. Palkkatuen osuus kansantuotteesta oli 1990-luvun laman aikaan kaksi kertaa nykyistä suurempi. Muissa Länsi-Euroopan valtioissa, kuten Tanskassa ja Benelux-maissa, palkkatukea käytetään paljon enemmän kuin Suomessa. Palkkatuki on kansantaloudellisesti järkevä tukimuoto, vaikka tuetun työn tuottavuus olisi vaatimatonta. Järkevää tekemätöntä työtä on paljon. --Valtiolla tulee olla rohkeutta lisätä palkkatukia ja kasvattaa tähän tarkoitukseen ohjattuja varoja budjetissa. Palkkatuki vähentää työttömyysturvaan käytettäviä menoja ja lisää verotuloja, joten palkkatuki maksaa itsensä takaisin jo lyhyellä aikavälillä.” (HS 7.9.2015)


Hyvinvointitalous –käsite pakottaa ajattelemaan toisin, sanoi Jussi Ahokas. Kuka aloittaa?

 
Matleena Pekkanen, Työhönvalmentaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry

10.8.2015

Vaivaisakkana Vaivaisukkopyöräilyssä

Ensimmäinen mutta jo perinteeksi muodostuva Vaivaisukkopyöräily järjestettiin Kaustisen Kansanmusiikkijuhlien yhteydessä 11.7.2015.

Kaustisen kirkkoherra Veli-Pekka Harju                                   Tässä THL:n köyhyystutkija Jouko Karjalainen
vastaanottaa pyörätuliaisen Kallion                                     haastattelee  Kaustisen kunnanjohtajaa Arto Alpiaa
seurakunnalta                                                                        Vaivaisukkopyöräilyn aluksi


Pyöräilyn yhteydessä järjestettiin Vaivaisukkoseminaari, joka kokosi seurakuntasalin täyteen asiasta kiinnostuneita: olihan tavoitteena pyöräillä ja esitelmöidä ainutlaatuinen  suomalainen ilmiö Vaivaisukot Unescon maailman-perintökohteeksi!




Kehittämispäällikkö Elina Varjonen RAY:stä

ja Ohjelmapäällikkö Reija Heinola Vanhustyön keskusliitosta 
ovat innokkaita pyöräilijöitä

Pyöräilyn ja seminaarin järjestivät Pelastakaa Vaivaisukot yhdistys, Suomen sosiaalipyöräilijöiden seura, Kuka kuuntelee köyhää -verkosto, Kaustisen ja Ullavan seurakunta, Keski-Pohjanmaan, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistykset.



Vetelin kirkon portailla



Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys kohtaa Teerijärven Vaivaisukon
Itse pohdin esityksessäni Vaivaisakkuutta – ketä he ovat tämän päivän  Suomessa ja mitä tiedämme Vaivaisakkana olemisesta ja siihen liittyvistä haasteista. Pohdintaan hain sisältöä lukemalla mökkilaiturilla kesäloman aluksi Juho Saaren kirjan  Huono-osaisuudesta, Eeva Jokisen ja Juhana Venäläisen toimittaman teoksen Prekarisaatio ja affekti, Anu Suorannan väitöskirjan Halvennettu työ sekä helmikuussa naisten asunnotto-muudesta väitelleen Riikka Haahtelan ajatuksia. Oikeaan tunnelmaan pääsin havainnoimalla härkälintuperheen elämää rannassamme: siinä rouva härkälintu opetti 13-henkistä lapsikatrastaan uimaan ja sukeltelemaan kun taas herra härkälintu vietti laatuaikaa ylhäisessä yksinäisyydessään järvellä!


Satojen vaivaisukkojen joukossa on vain yksi Vaivaisakka, joka löytyy Soinista. Ketä ovat tämän päivän Vaivaisakat ja miten voimme heitä auttaa? Riikka Haahtelan mukaan Suomessa on n 1800 asunnotonta naista, mutta emme tiedä missä he ovat.  Emme myöskään tiedä riittävästi esim nuorista huumeita käyttävistä naisista voidaksemme heitä auttaa. Tärkeää olisi tuoda keskustelun sukupuolen merkitys; sosiaalityön ja sosiaalipolitiikan tutkimus tarvitsisivat sukupuolierityistä näkökulmaa; keskiarvoilla on vaikea operoida.

Luin Juho Saaren Huono-osaisuus kirjan Vaivaisakka –silmälaseilla ja löysin näkökulmaksi kotitalousrakenteen muutoksen. Saaren mukaan yksinasuminen altistaa elintason suhteen köyhyydelle ja yksinäisyyden seurauksena alemmalle elämänlaadulle. Aikaisemmin yksinasuva oli tyypillisesti työikäinen mies, tulevaisuudessa ikääntyvä nainen.

Vaivaisakkuutta löytyy siis monilta  ulottuvuuksilta; ikääntyvistä yksinasuvista naisista nuoriin huumeita käyttäviin naisiin.

Miten vaivaisakkuutta voisi vähentää ja ennalta ehkäistä? Yhteiskunta on muuttunut prekaariksi,  huokoiseksi jolloin nykyisen yhteiskunnan instituutiot eivät vastaa niihin haasteisiin, joita tuottaa mm tämän päivän työelämä.  Prekaarin yhteiskunnan ja työelämän  yksi ominaispiirre on horisontittomuus; tulevaisuuden epävarmuus.

Juho Saaren  ja yleisemminkin köyhyystutkijoiden viesti on, että emme tarvitse erityistä köyhyys tai huono-osaisuuspolitiikkaa vaan yhteiskuntapolitiikkaa, joka vähentää eriarvoisuutta. Eriarvoisuuden vähentäminen estää tehokkaimmin huono-osaisuuden, myös vaivaisakkuuden syntymistä. Tarvitsemme myös sukupuolierityistä tutkimusta ja toimia, jos haluamme kohdentaa palveluja ja tukea oikein ja vaikuttavasti.

Lisäksi tarvitaan toimia, joissa ihmisille, tässä tarkastelussa Vaivaisakoille annetaan ääni ja jossa heitä tuetaan toiminaan yhdessä omista lähtökohdistaan. Tähän työhön tarvitaan meitä kansalaisjärjestöjä ja tässä mm sosiaaliturvayhdistyksillä voi olla tärkeä ja olennainen rooli.


Lähteet:
Juho Saari: Huono-osaiset, elämän edellytykset yhteiskunnan pohjalla, Gummerus, 2015
Eeva Jokinen ja Juhana Venäläinen (toim :) Prekarisaatio ja affekti, Jyväskylän yliopisto, 2015
Anu Suoranta:  Halvennettu työ, Vastapaino 2009
Riikka Haahtela: Asiakkuuksien rakentuminen asunnottomille suunnatussa naistyössä, Tampereen yliopisto 2015
Vaivaisukkoseminaari 



Elina Pajula, toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry