15.9.2016

Stop kontrollille – tukea tarvitaan!



Työttömien syyllistäminen aktiivisuuden puutteesta on loukkaavaa. Tämä on viesti, jota yhdistyksemme järjestämän työllisyyden asiakasraadin osanottajat haluavat välittää eteenpäin. Raatilaiset ovat huolissaan hallituksen vuodelle 2017 esittämistä muutoksista koskien työttömyysturvaa ja työllisyyyspalveluja. Asiakasraadin elokuisen tapaamisen muistion voit lukea yhdistyksemme verkkosivuilta.

Siis että minun työttömyysturvan leikkaaminen auttaa minua työllistymään, pitäisikö itkeä vai nauraa”, kommentoi asiaa oma asiakkaani. Työttömän näkökulmasta hallitukset esittämät muutokset heikentävät hänen jo ennestään heikkoa asemaa. Ja niin kuin asiantuntijat ovat lausuneet: kun yhdestä päästä nipistetään, kasvattaa se menoja toisaalla. Oletettavasti työttömistä yhä useampi joutuu turvautumaan toimeentulotukeen.

”Minusta nämä muutokset välittävät viestiä siitä, että olisin haluton kaikkeen, haluton ottamaan työtä vastaan, haluton muuttamaan työnperässä, että saan liikaa korvauksia ja etuuksia. Se tuntuu pahalta, kun tosiasiassa teen kaikkeni päästäkseni eteenpäin.” Tämäkin näkemys on asiakkaani suusta. Olen hänen kanssaan samaa mieltä siitä, että työttömyysturvaan nyt kohdistuvista leikkauksista sekä ylipäätään julkisesta keskustelusta välittyvä viesti leimaa työttömyyden usein ihmisen omaksi syyksi. Äkkiseltään työllisyyspalveluihin kaavaillut muutoksetkin vaikuttavat enemmän kurinpidollisilta kuin työllistäviltä toimilta. Vai mitä olette mieltä?

Mitä sitten on tulossa? Maalaisjärjellä ajatellen menetysten tilalle on vaikeina aikoina saatava vastiketta: lisää koulutuspaikkoja, palkkatukea, tukipalveluja, jotain joka auttaa ihmisiä eteenpäin. Yhdeksi työkaluksi on kaavailtu kovasti keskustelua herättäneitä työttömien kolmen kuukauden välein tapahtuvia haastatteluja. ”Onko se sitten keppiä vai porkkanaa? Positiivista olisi ehkä se, jos tämän kautta voisi olla muutakin kuin kasvoton nettiasiakas?”, pohditaan verkossa. ”Mielelläni menen haastatteluun, mutta toivoisin sitten, että se olisi ratkaisuja hakevaa ja löytävää, ei kontrolloivaa”; tämäkin on poiminta verkkokeskusteluista.

Ovatko keinomme tukea työttömiä riittäviä ja oikeanlaisia? Tätä olemme pohtineet jo pidemmän aikaa yhdistyksemme toimijoiden ja kumppaneidemme kesken. Pitkittynyt työttömyys on kenelle tahansa meistä vaikea elämäntilanne. Ja vaikeassa elämäntilanteessa ihminen kaipaa tukea ja apua, ei kontrollia.

Ihmiset haluavat elämässään eteenpäin. Asiakastyöntekijät haluavat olla heidän kanssakulkijoita. Mutta työkaluja tarvitaan. Työttömän asema huolettaa!















Matleena Pekkanen
Työhönvalmentaja, Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry



17.8.2016

Kuka puhuu vaivaisakkojen äänellä



Viime viikkoina on Helsingin Sanomissa käyty jälleen tulevan sadonkorjuun innoittamana keskustelua siitä onko köyhällä varaa syödä terveellisesti, sillä kaalihan ei maksa juuri mitään. Jos vähän ottaisi itseään niskasta kiinni, saisi terveen ja ravitsevan ruokavalion koottua hyvinkin pienin kustannuksin ja voisi jättää epäterveelliset ja rasvaiset einekset väliin. Köyhyyttä ja huono-osaisuutta tutkinut Maria Ohisalo muistuttaa keskustelua seurattuaan miten hyvin tämä kuvaa ihmisten sosiaalisen etäisyyden kasvua. Etäisyys on jo niin suurta, että monen tavallisen työssäkäyvän ihmisen on todella vaikea ymmärtää, mitä pitkäaikainen pienituloisuus tai jatkuvassa köyhyydessä eläminen merkitsevät osalle ihmisistä. Tätä pohti myös toisen kerran pidetyn Kaustisen Vaivaisukkoseminaarin vaivaisakkaosiossa Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkija Anna-Maria Isola, joka on vastikään julkaissut kirjan köyhyydestä. Pitkittynyt huono-osaisuus johtaa usein koko elämän kaventumiseen. Tällöin on vaikea löytää motivaatiota ja jaksamista elämän kokonaisuuden hallinnalle ja suunnittelulle. Jos tulevaisuudessa ei näy valoa, ei ole myöskään perustaa oman elämän järkeviksi pidetyille ratkaisuille. Ketä kiinnostaa kaali, jos ei oikein jaksa edes herätä.


” Ketä kiinnostaa kaali, jos ei oikein jaksa edes herätä.”


Vaivaisakkaseminaarinalustajat SPR:n pääsihteeri Kristiina Kumpula ja professori Aila-Leena Matthies jakoivatkin omissa puheenvuoroissaan  huolen asenteiden koventumisesta. Vaivaisakkuus ja huono-osaisuus nähdään entistä enemmän olevan ihmisen omalla vastuulla. Puhetta huono-osaisuudesta ja eriarvoisuuden kasvusta on enemmän kuin vuosiin, mutta ratkaisuehdotuksista, miten asiat korjataan on puutetta. Tyhjästä puheesta pitäisikin päästä yhteiskuntapoliittisiin ratkaisuihin. Ihmiset tarvitsevat uskoa tulevaisuuteen ja toivon kokemuksia.  Palvelujärjestelmää uudistettaessa voisi pysähtyä miettimään miten kaikessa toiminnassa korostuisi ihmistä voimaannuttava ja osallisuuden kokemusta lisäävä ihmisen arvokkuuden kunnioittaminen.

Sote-ratkaisua tehtäessä olisikin tärkeää miettiä voisivatko sote-palvelut lisätä omasta elämästä päättämisen tunnetta. Sosiaalisen etäisyyden kasvun pysäyttämiseksi tarvitaan myös erilaisten ihmisten kohtaamisia ja ihmisten palauttamista samoihin tiloihin. Tärkeää olisi myös puuttua auttajan ja autettavan välisiin hierarkkisiin rakenteisiin. Vaivaisakkaseminaarin alustajat jakoivat yhteisen huolen siitä, mihin yhtiöittäminen, markkinoistaminen ja valinnanvapauden korostaminen johtavat; kehitelläänkö  toisista huolen pitämisen sijaan markkinatuotteita. Kenellä on palvelumarkkinoilla halua kovien asenteiden purkamiseen ja arvokkuuden kunnioittamiseen?

Osallisuutta mietittäessä järjestöjen haasteena on Kristiina Kumpulan sanoin kysyä: kuuluko yksittäisten ihmisten ääni riittävästi järjestöjen kautta. Pitäisikö järjestöjen nostaa enemmän ihmisten ääntä oman toimintansa kautta vai järjestää tilaa ja mahdollisuuksia ihmisten oman äänen kuulumiselle. Tässä ajassa olisikin entistä tärkeämpää meille järjestöille tehdä yhteistyötä ja kannustaa toisiamme kurkkimaan omien karsinoidemme yli; madaltaaksemme kaikkia mahdollisia kynnyksiä,  jotta vaivaisakkojenkin ääni kuuluisi.














Elina Pajula
toiminnanjohtaja
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys

29.6.2016

Äänellä on väliä


Lähiaikoina olemme seuranneet  Brexitiä ja siihen liittyvää vellontaa puoleen ja toiseen. Esiin on noussut kipeällä tavalla demokratia ja sen yllätyksellisyys. Tiedotusvälineistä olemme lukeneet mielipiteitä siitä, että ihmiset ovat ”äänestäneet väärin”. Lisäksi julkisuudessa on esitetty kertomuksia siitä kuinka yksittäiset ihmiset ovat olleet hämillään siitä kuinka vitsillä tai protestina annettu ääni onkin oikeasti merkinnyt ja lopulta johtanut suuriin seurauksiin.  

Ottamatta kantaa itse asiaan, olen tarkkaillut kiinnostuneena tapahtumien kulkua. Olen Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry:llä työskennellyt osallisuuteen ja asukasdemokratiaan liittyvien asioiden parissa. Osallisuuden menetelmien kehittämisen ja osallisuustiedon levittämisen lisäksi olemme tiiviissä yhteistyössä Siun soten kanssa keränneet tietoa ja palautetta asukkailta sosiaali- ja terveyspalveluiden nykytilasta ja kehittämistarpeista. Olen iloinen, että Siun soten kehittämisen lähtökohdaksi on otettu asukkaiden ja työntekijöiden tarpeet ja osallisuus aivan alusta lähtien. Käytännön työ asukasosallisuuden parissa on peilautunut äänestyskeskusteluun ja herättänyt ajatuksia.

Oma ääni on nykyjärjestelmässä vaikea saada kuulumaan. Äänestysaktiivisuus on laskenut samaan aikaan kun erot vauraudessa ja hyvinvoinnissa ovat kasvaneet. Voimattomuus koskettaa yhä suurempia kansanryhmiä ja samalla nousee esille voimia, joille vihaisten ja osattomuutta kokevien äänet ovat astinlauta valtaan. Ihmettelemmekö lopulta kohta kaikki miten tässä näin kävi, kuka meistä oikeasti halusi yhteiskunnan jota nyt olemme pelottavaa vauhtia rakentamassa?

Onneksi olen viimeisen vuoden aikana kulkenut työtovereiden ja yhteistyökumppaneiden kanssa pitkin Pohjois-Karjalaa kuulemassa ja kuuntelemassa ihmisiä, heidän arjestaan lähteviä toiveita ja kehittämisehdotuksia. Palaute on ollut välillä kirpeää, mutta kun pahaa oloa ja ärtymystä on saatu purettua ja kokemuksia on käyty läpi, on syntynyt hedelmällistä vuoropuhelua, jonka antimet on voitu siirtää osaksi palveluiden kehittämistä. Uskon, että me voimme ja meidän pitää kuulla samalla tavalla ihmisiä myös muissa yhteiskuntaamme liittyvissä asioissa. 

Nyt on hyvä hetki kaikkien mahdollisten toimijoiden ottaa osallisuus omiin käsiin ja ojentaa se myös eteenpäin. Osallistaminen ja osallistuminen vaatii tahtoa ja työtä, mutta rikkinäisen yhteiskunnan korjaaminen vaatii niitä vieläkin enemmän.









   


Soile Nyman, suunnittelija
Pohjois-Karjalan Sosiaaliturvayhdistys ry